perjantai 24. huhtikuuta 2015

 Taas on viikko vierähtänyt nopeasti. Tässä muovikoristeita, jotka hioin ja levitin kerroksen sellakkaa. Seuraavaksi niihin sivellään jonkinsortin liimaa ja lehti"kullataan" mutta itse siirryin muihin hommiin.
 Intarsiaa peilioviin. Tälläisiä paneeleita olen koonnut useita tällä viikolla. Giovanni on hoitanut sahaukset ja minä kokoan palapelin ja laitan tarvittavat teipit. Saarnitausta ja ruskeat palisanteriosat on sahattu samassa paketissa, joten ne sopivat toisiinsa moitteettomasti. Keskilinjalla olevat keltaiset viilut on kuitenkin sahattu erikseen, joten niiden istuvuus ei ole yhtä hyvä. Matoveitsellä joutuukin leikkaamaan pieniä paloja sieltä sun täältä.
 Kokoamista.
 Pääsin myös sahaamaan. Ei ole helppoa hommaa, kun on kyse hyvin pienistä osista. Pikkuhiljaa paranee jälki mutta ei ole varaa herpaantua hetkeksikään.. Kyseisessä sahauksessa ei sentään ole kuvio ja tausta samassa paketissa, joten voin terävät käännökset tehdä kiertämällä lenkin kuvion ulkopuolella.
Riccardo yllätti minut ja kaksi muuta asunnossa majailevaa kokkaamalla meille perjantailounaan! Oli todella herkullista!! Kuvassa Philip Seattlesta.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

 Vihdoin on lattian viilunahat valmiina. Taustapuolen maalarinteipitkin poistettu, muovi väliin ja kahden mdf-levyn väliin. Sitten paketti lähetettiin kuormurin matkassa kohti Trapania, jossa viilut prässätään lattialevyyn kiinni.
 Lattian jälkeen tein vähän aikaa hiekkavarjostusta seuraavan oviprojektin viiluille, mutta pian pukkasi jo uutta hommaa. Näistä muovisista koristeista pitää hioa rosot pois ennen lehtikultausta. Nämä tulevat erääseen kaapistoon, joka valmistetaan toisaalla.
Koristeita "kullattuna". Riccardo myös puhui, että jos tulee hetkiä ettei ole töitä, voisin suunnitella Sicilia Intarsille "company profilen". Eli n. 5 sivuisen esitteen, jonka voisi lähettää mahdollisille asiakkaille sähköpostitse.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

 Mdf-muotti, jonka avulla saadaan leikattua suorakulmaisuus ja yhteneväiset muodot jokaiseen neljään viilumattoon. Sisäkulmaan jätetään 8mm pelivaraa, joka sahataan prässäyksen jälkeen pois.

 Tässä kaikki osat yhteenliitettynä. Taustapuolella on maalarinteippi, joka tietysti poistetaan ennen prässäystä.


 Sitten alkaa viiluteipin liimaus. Jokainen sauma täytyy saada umpeen, mutta teippiä tulisi laittaa vain yksi kerros. Eli tarkasti edellisen teipinpätkän perään muttei päälle. Tämä siksi, että teippi poistetaan prässäyksen jälkeen veden avulla ja vettä joutuu käyttämään turhan paljon jos teippiä on monta kerrosta.
 Päivän päätteeksi kaikki viilumatot kasataan ja laitetaan painoa päälle, jottei yön kosteus käpristä viiluja. Tilassa, jossa työskentelen ei ole ovea ollenkaan, ainoastaan muoviverho.






Ensimmäinen neljästä valmiina.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

 Lattia etenee. Joitakin paloja varten Riccardo teetti CNC:llä mallineet. Mallineiden avulla leikkasin palat oikeisiin muotoihin. Joku saattaa ihmetellä, miksi teemme lattiaa ohuesta viilusta. Eihän se tietenkään ole kestävin mahdollinen materiaali, mutta asiakkaan toiveiden mukaan mennään.
Suunnitelma lattian neljännekseksi.
 Välillä toimin prässäyksessä apukäsinä. Prässi on sisäpihalla katoksen alla. Ei onnistuisi Suomessa :)
Teippailua välihommana. 
Alkaa jo hahmottumaan. Yksi neljänneskin on niin iso, ettei mahdu verstaan prässiin. Prässäys hoidetaan Trapanissa, joka on toisella puolella Sisiliaa. Ensi viikon aikana pitää saada viilunahkat valmiiksi. Riccardo lähtee Milanon huonekalumessuille, joten homma on aika pitkälti mun hoidettavana. Giovanni tietysti auttaa, mutta hänellä on muitakin töitä tehtävänä.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Buona Pasqua

 Pitkäperjantai ei ole täällä yleinen pyhäpäivä, joten olin normaalisti töissä. Lattiaprojektin kimpussa meni koko päivä ja tulee menemään monta muutakin päivää vielä. Koska lattia on niin iso, ei sitä voi toteuttaa pelkästään sahaamalla. Ensin tietysti sahataan kuviot nipuissa, mutta taustaan ne upotetaan leikkaamalla. Giovanni hoitaa sahauksen ja minä häärään mattoveitsen kanssa.
 Ensimmäinen pala upotettuna taustaan. Ensin mitataan oikea kohta taustaviilusta. Sitten asetetaan paikalle sahausnipun päällimmäinen vaneri, joka naulataan parista kohtaa taustaviilun päälle. Sitten leikataan viilumattoon aukko vanerin reunan mukaisesti mattoveitsellä. Sitten viilupala paikoilleen ja hyvin kiinni maalarinteipillä. Erittäin tarkkaa hommaa eikä mattoveitsi ole paras mahdollinen työkalu hommaan. Mutta onnistuu se.
 Tässä jo useampi pala paikoillaan. Puulajit ovat vaahtera, sitruuna, palisanteri ja valkoiseksi värjätty linnunsilmävaahtera.
 Sain Riccardolta perinteisen sisilialaisen pääsiäislahjan. :)
Pääsiäismaanantai on Sisiliassakin vapaapäivä. Silloin on tapana lähteä perheen kanssa ulos syömään. Riccardo kutsui minut erittäin ystävällisesti mukaan syömään sukulaistensa luokse. Vähän hupsulta siellä tuntui olla, kun en italiaa osaa, mutta kaikki olivat ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Ruoka oli todella maukasta ja sitä oli paljon. Pelasin Riccardon lasten kanssa myös sisilialaista korttipeliä, Scopa:a, jota pelataan ihan omanlaisella korttipakalla.

torstai 2. huhtikuuta 2015

 Aika on mennyt nopeasti töitä tehden. Kuvassa olevalla käsikäyttöisellä viilusaumurilla tein viilunahkat, joilla viilutime Mdf-levyä. Levyt jatkoivat prässäyksen jälkeen matkaa muualle jatkotyöstöön.

Viiluteipin laitossa pitää olla tarkkana. Olin viimeviikolla hutiloinut ja jouduin hiukan korjailemaan teippauksia. Leveä teippi pitää kostuttaa huolellisesti, jotta se tarttuu kunnolla. Korjailun jälkeen kokosin paloista uloimman kehän tähän pöydänkanteen. Palat tulevat pari milliä toistensa päälle. Kun kaikki on aseteltu paikalleen ja teipattu, leikataan metalliviivaimen kanssa ylimääräiset pois. Uloimman ja sisemmän kehän väliin tulee parimillinen viilunauha. Alla näkyvä valkoinen on toisen samanlaisen pöydän viilunahka. Tein saman homman myös siihen. Valkoinen viilu on muuten värjättyä linnusilmävaahteraa. Muuten täällä suositaan värjäämättömiä viiluja.
 Seuraava projekti verstaalla onkin ihan eri kaliiperia. Suunnilleen 7 x 5 metrinen lattia intarsialla!! Avustavia hommia riittää siis minullekin yllinkyllin. Tässä yhdistän vaahteraviiluja. Viilut sahataan neljä kerrosta päällekäin, mitkä avataan peilikuvina. Näin muodostuu lopullinen kuvio.
 Neljä viilunahkaa vaahteraa päällekkäin. Suorakulmaan täytyy leikata.
 Väliprojektina paljon pieniä palasia paahdettavaksi. Näistä muodostuu 11 identtistä kuvaa.

Yksi yhdestätoista. Taustapuoli maalarinteipin poiston jälkeen. Torstaina pääsin poikkeuksellisesti jo puoliltapäivin, koska lattiaprojektissa tarvittavat viilut eivät olleet saapuneet. Muina päivinä on töitä riittänyt puoli kuuteen saakka.